Asiakaskokemus

Voitto Aittola, Kuopio

Lääkäri

Nenän tukkoisuus etenkin nukkuessa on väistynyt ja öisin kuorsaus ja suun kuivuminen vähentyivät heti, kun aloitin PRO-AQUAn käytön.

- Voitto Aittola, Kuopio

Voitto Aittola - Asiakaskokemus

Puhelimitse esittelykäyntejä varaava tuttumme järjesti meille esittelijän kotikäynnin runsas kolme vuotta sitten. Ostopäätöksen syntymiseen vaikuttivat esittelijän selvitys imurin ideasta, käyttötavoista, käytännön demonstraatio kodissamme sekä laitteen taustalla oleva, käänteentekevä innovaatio.

Meillä on vanha perinteinen puutalo, jossa asutaan kolmessa kerroksessa. Kolmen vakituisen asukkaan lisäksi paikalla on aina vähintään yksi, usein jopa 3–4 koiraa, kun useampi nuorista on käymässä.

Käytän PRO-AQUAn puhallustoimintoa pölyjen pois puhaltamiseen esimerkiksi pattereiden väleistä, kirjahyllystä ja muista ahtaista paikoista sekä perusimurointiin lattioilta ja muilta pinnoilta. Lisäksi saatan käyttää ilman puhdistusta etenkin makuuhuoneessa. Tampparia käytän tosi harvoin, olen laiska käyttämään sitä.

Henkilökohtaisesti erityinen asia itselleni on ollut se, että koko aikuisiän vaivannut nenän tukkoisuus etenkin nukkuessa on väistynyt. Öisin kuorsaus ja suun kuivuminen on tämän ansiosta vähentynyt. Mitään muuta asiaan vaikuttavaa en ole tämän eteen tehnyt, kuin käyttänyt PRO-AQUAa. Vaikutus alkoi käytännössä heti.

Tämä onkin ollut itselleni tärkein asia PRO-AQUAssa. Toiseksi tärkeintä on ollut se, että imurointi ei edes haise ”imuroimiselta”. Tämä varmaan selittyy sillä, että huoneilmaan ei todellakaan tule imurista pölyhiukkasia enää pyörimään, kuten parhaissakin perusimureissa.

PRO-AQUAssa yllättää joka kerta, kuinka paljon tavaraa (pölyä, roskia, koirankarvoja ym.) kerääntyy imuroidessa vesisäiliöön. Imurin suotuisa vaikutus ei oman käytännön kokemukseni mukaan vaadi päivittäistä, eikä edes välttämättä viikoittaista imurointia. Erikoista! Muuta imuria en kuitenkaan käytä enää ollenkaan, vaan jos imuroin, käytän ainoastaan tätä. Turhaa työtä inhoan niin paljon.

PRO-AQUAn myyntihenkilöiltä ja asiakaspalvelusta olen saanut hyvää palvelua, joskin kone on toiminut hyvin eikä ole käsittelylle erityisen herkkä.

Suosittelen PRO-AQUAa ja olen suositellutkin hyvin monelle. Etenkin jos on mitään hengitysteiden kautta ilmaantuvaa allergiaa, tai muuta vastaavaa oireilua, nenän tukkoisuutta tai kroonista nuhaa, karvaisia lemmikkejä, ”sisäilmaongelmaa” jne. Suosittelen. Imurin hankkimisen jälkeen ainoa asia on sitten myös käyttää sitä, eikä muuta imuria.

Lääkäri

Voitto Aittola, Kuopio

 
  Tai  

Varaa ilmainen esittely

Valitse juuri sinulle sopiva aika suoraan kalenterista.
 

Ota yhteyttä, mikäli haluat lisätietoa

Soita 045 111 6363
tai täytä yhteydenottolomake!

Koti esittely Verkkoesittely