Asiakaskokemus

Marja-Liisa Hentilä, Tornio

PRO-AQUA on parantanut elämänlaatuani oleellisesti astmaoireiden jäätyä kokonaan pois.

- Marja-Liisa Hentilä, Tornio

Marja-Liisa Hentilä - Asiakaskokemus

Kuulin alun perin PRO-AQUAsta tuttavaltani. Meillä ei vielä siinä vaiheessa ollut mahdollista hankkia laitetta, mutta asia jäi kuitenkin positiivisena mieleen. Veljelleni oli tulossa PRO-AQUA-esittelijä käymään, ja menin samaan esittelyyn tarkoituksenani hankkia laite. Se hankittiin. Vuosi oli 2010.

Ihastuin PRO-AQUAan sen monipuolisten käyttöominaisuuksien vuoksi. Meillä oli perheessämme 11 henkeä ja lemmikkikoira. Itselläni oli myös astmaoireita.

Käytän PRO-AQUAa tekstiilipintojen puhdistukseen sekä kodissa että autoissa. Lisäksi käytän laitetta perussiivoukseen, ilmanpuhdistukseen, vakumointiin, ikkunanpesuun ja vesipuhdistukseen.

PRO-AQUA on parantanut elämänlaatuani oleellisesti astmaoireiden jäätyä kokonaan pois. Imuroidessa pöly ja hiekka lähtevät hyvin pois. Kokemukseni mukaan PRO-AQUAssa on parasta, että sillä puhdistettu koti on myös puhdas ja raikas hengittää. Perusimuroinnista ei jää pölyä leijumaan ilmaan.

Meillä oli sisäkoira. Perheeseemme oli tulossa vieraita, jotka tiesimme koira-allergikoiksi. Ennen heidän tuloaan imuroimme perusteellisesti kodin yleiset tilat, ja veimme koiran pesuhuoneeseen. Vieraamme eivät olleet uskoa korviaan, kun kerroimme heille meillä asuvasta sisäkoirasta. Sisäilmamme oli niin raikas.

PRO-AQUAn myyntihenkilöiltä ja asiakaspalvelusta olen saanut ensiluokkaista palvelua. Aivan varmasti suosittelen kaikille PRO-AQUAa. Meillä on menossa jo toinen kone, ilman ei pärjää. Meillä ei ole käytössä mitään muuta imuria, totesin, että ne eivät ime yhtä tehokkaasti esim. hiekkapölyä lattiasta. Perheen lapset on opetettu käyttämään PRO-AQUAa omatoimisesti.

Talouskoulussa neuvottiin aikoinaan odottamaan imuroinnin jälkeen noin puoli tuntia ennen pölyjen pyyhkimistä, jotta pöly kerkeää laskeutua pinnoille. PRO-AQUA on mullistanut sen, eikä mitään pölyä jää leijumaan huoneilmaan. Päinvastoin, säännöllisesti käytettynä PRO-AQUA vähentää oleellisesti pölyn kertymistä pinnoille.

Marja-Liisa Hentilä, Tornio

 
  Tai  

Varaa ilmainen esittely

Valitse juuri sinulle sopiva aika suoraan kalenterista.
 

Ota yhteyttä, mikäli haluat lisätietoa

Soita 045 111 6363
tai täytä yhteydenottolomake!

Koti esittely Verkkoesittely