Olen 39-vuotias mies Kempeleestä. Aikuiselämäni työura alkoi syksyllä 1999 mennessäni hakemaan AMK-tradenomi opintoihini kuuluvaa työharjoittelupaikkaa urheiluliikkeestä. Harjoittelu johti yli 15 vuoden työsuhteeseen, jonka loppuaikana toimin mm. myymäläpäällikkönä.

2012 lokakuussa meidän kotonamme esiteltiin PRO-AQUA. Laite oli hyvä, mutta silloin minua kiinnostivat enemmän maksetut palkkiot. Suoraan sanottuna pidin koko tätä työtä liian hyvänä ollakseen totta. Hyvä laite, loistava mahdollisuus ansaita hyvää palkkaa. Sellainen ei ole mahdollista, varsinkaan minulle. Eihän?

2013 tammikuussa sanoin itseni irti urheiluliikkeestä, mutta pomoni houkutteli minua tekemään vielä puolta työpanosta sinne. Suostuin tähän ja lopullinen irtautuminen mukavista työkavereistani tapahtui huhtikuussa 2015. Kesällä 2014 olin kokeillut kesälomalla millaista tulosta täydellä työajalla voi saada. Vastaus: 9 laitteen myynti ja huikea palkankorotus verraten vanhaan työhön. Vastaus oli saatu. PRO-AQUAssa on tulevaisuuteni työ. Maaliskuun 2015 10 laitteen myynti 1/2 työpanoksella toimeenpani muutoksen – keskitytään vain yhteen: PRO-AQUAan!

Tänään toimin Oulun kasvavan aluetoimiston johtajana. Saan toimia mahtavan ja kannustavan työyhteisön kanssa. Olen oppinut valtavasti itsestäni ja muista tämän työn mukana tulleissa koulutuksissa mm. DISC-persoonallisuustyökalun avulla. PRO-AQUA ei ole enää minulle laite, jolla voi tienata rahaa. PRO-AQUA on laite, joka on auttanut lukuisia suomalaisia talouksia saamaan paremman terveyden ja luonnollisesti puhtaamman kodin. Itse olen saanut nauttia näiden ihmisten seurasta tällä matkalla työssä, joka ei tunnu työltä. PRO-AQUA -työ voi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta se on TOTTA!

Mikko Kainulainen, Kempele

TAUSTANI

  • Olen Mikko Kainulainen Kempeleestä
  • Helmikuussa 2016 tuli 3 vuotta PRO-AQUA- uraa täyteen
  • Urheiluliikkeessä ehdin olla yhteensä 15 vuotta töissä myyjänä ja myymäläpäällikkönä
  • ”Kun PRO-AQUA esiteltiin meille, niin hoksasin heti myyntityötä tehneenä, että tätähän tarvitsevat kaikki! Palkkioita läpi käydessä huomasin, että tässä on tosi hyvät ansiot. Työmahdollisuus sytytti minua eniten.”
  • ”Alussa työ- ja tulomahdollisuus olivat tärkeitä, mutta käytön kautta laitteen erinomaisuus on mennyt tärkeysjärjestyksessä ohi. PRO-AQUA huippulaitteena on kaiken A ja O, lähtökohta.”
  • ”Tein alkuun 2 vuotta päätyöni rinnalla PRO-AQUA -myyntityötä. Kokeilin kesälomallani 2014 siipiäni ja myin heti 9 PRO-AQUAa kuukaudessa. Sen jälkeen oli ajatus siirtyä PRO-AQUA työhön. Irtautuminen entisestä työyhteisöstä oli pitkä prosessi. Lopullinen päätös tuli huhtikuussa 2015, kun tein 11 kauppaa, joista 1 peruuntui, puolella työajalla: ”Ei ole mitään järkeä tehdä muuta – enkä ole katunut hetkeäkään siirtymistä PRO-AQUan pariin!””
  • Vaimoni kannusti: ”Olet ollut monasti aika pahalla tuulella aikaisemmasta hommasta ja olet tässä tyytyväinen, niin mikset siirry tähän.”

TULOKSENI

  • Olen myynyt yli 125 PRO-AQUAa + yli 15 koulutuskauppaa tiimiläisilleni heinäkuu 2016 mennessä
  • Nykyisin myyntisuhteeni on 1:2 eli 1 kauppa 2 esittelystä. Paras viikko on ollut 8 esittelyä ja 7 kauppaa.
  • Huhtikuussa 2015 myin 10 PRO-AQUAa ja elokuussa 2015 myin 13 PRO-AQUAa
  • ”Yksi kuukausi oli mennyt vähän heikommin. Tein kuitenkin kuukauden viimeisenä päivänä kahdesta esittelystä kolme kauppaa. Eli 3 kaupan päivä. Myynti on tilastomatematiikkaa.”

VAHVUUTENI

  • ”Kaipaan haasteita. Olen aikaisemminkin miettinyt opetus- tai konsultointityyppistä työtä.”
  • ”Olen tykännyt opettamisesta ja jakamisesta. Saan hyvän fiiliksen siitä, kun olen kouluttanut jotakin ja hän onnistuu siinä. Se tavallaan tuntuu paremmalta kuin oma kauppa. Olen sanonut koulutuksissani, että tavoitteeni on se, että teistä tulee parempi kuin minusta, niin silloinhan tämä homma menee eteenpäin. Se on se lähtökohta tiiminvetämisessä, mihin pitäisi pyrkiä.”

KASVUNI JA URANI PRO-AQUALLA

  • Sivutoimisena myyjänä, myyntiedustajana, maaliskuusta 2013
  • Päätoimisena myyjänä, myyntiedustajana, huhtikuusta 2015
  • Oulun aluetoimiston johtajana, myyntitiimin vetäjänä, lokakuusta 2015
  • ”Toukokuussa 2015 PRO-AQUA -maahantuonnista otettiin minuun yhteyttä ja tarjottiin Oulun aluetoimiston johtajan, myyntitiimin vetäjän, paikkaa. Oikeastaan heti huomasin sanovani, että suostun tehtävään, joka taisi yllättää Jouninkin siellä toisessa päässä. Ehkä hän oli ajatellut, että tarvitsen harkinta-aikaa.”
  • ”Koin kunnia-asiana elokuussa 2015 Oulun toimiston avajaisissa, että sain olla ensimmäinen PRO-AQUA Suomen aluetoimiston vetäjä. Paikalla olivat PRO-AQUA Internationalin omistaja Gerhard Meier ja legendaarinen pikaluistelijamme Mika Poutala.”
  • ”Mika Poutalan valmennuksessa ja sparrauksessa tuli systemaattisuutta ja ajatusta siihen, että mitä pitää tehdä. Lähtötilanne oli täysiaikaisuus vuoden 2015 alussa ja valmennuksen loputtua aluetoimiston vetäminen. Tekemisen ja valmistelemisen merkitys. Mikäli aiot saavuttaa huipputuloksia, niin sinun pitää laittaa itsesi siihen likoamaan ja tehdä asioita järjestelmällisesti ja systemaattisesti. Huomioi aina ne muutostekijät, että sinulla on suunnitelma B olemassa, mikäli A ei toteudu. Mikan teeseistähän yksi on, että ota täysi vastuu kaikesta tekemisestäsi.”
  • ”Vaikka olen pitkään tehnyt myyntityötä, niin se määrä niitä työkaluja muutaman vuoden aikana, mitä olen saanut tässä työssä, on huomattavasti isompi. Henkinen ja myyntitekninen kasvu PRO-AQUA -työssä muutamassa vuodessa on ollut paljon enemmän kuin kivijalkamyymälässä yli kymmenen vuoden aikana.”

TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET JA MATKAT

  • ”Tapahtumien yhteishenki on poikkeuksellista. Sitä sanovat myös kaikki uudet myyjät ja myyntiedustajat.”
  • ”Koulutuksellisesti DiSC- vuorovaikutuskoulutus on auttanut paljon myyntityössä ja myös kotona arjessa, puolison ja lasten kanssa. Siitä on lähtenyt itsellä henkinen kasvuprosessi eteenpäin. Olen oppinut ymmärtämään, miksi itse toimin tällä tavalla ja miksi toiset toimivat tuolla tavalla – ymmärtää, ettei itse aina ole oikeassa ja että asioita voi tehdä toisellakin tavalla kuin mitä itse tekee. Se on kasvu, mitä ei helposti ymmärrä. Näin nuoremmilla ikävuosilla voi lähteä kehittymään, kun tiedostaa asioita jo tässä vaiheessa.”
  • ”Varmistin viimeisenä kilpailupäivänä Berliinin kilpailumatkan kahdella kaupalla.” Kuuntele tavoitteellisen myyjän tarina.
  • ”Päällimmäisenä Berliinin matkasta jäivät mieleen kolleegan Juhan intiaanihuudot ja Trabant-ajelut!” Kuuntele tämäkin!

PÄIVÄN ASIAKASTARINA

  • Kauppa ”kiikunkaakun”. Kuuntele seikkaperäinen ja analyyttinen PRO-AQUA -esittelyrungon, myyntiesittelyn, läpikäynti kaikkine ”punaisen langan” vivahteineen ja kaupankäynteineen haastattelupäivän aamulla suoraan asiakkaalta ensimmäiset 10 min.

KETÄ SUOMALAISTA POLIITIKKOA MIKKO IMITOI?

  • Katso kohdasta 30:10 – 31:00. Vastaukset osoitteeseen asiakaspalvelu@naikon.fi.

Hae tätä työtä